Asiantuntijuutta ei saa ilmaiseksi.
– Palveluliiketoiminta on elinehto, pelkällä laitemyynnillä ei enää pärjää, Optiscan Oy:n tekninen johtaja Panu Lehikoinen toteaa.
Lehikoisen vastuulla on ollut Optiscanin palveluliiketoiminnan kehittäminen ja toiminnan juurruttaminen käytäntöön.
Optiscan Oy toimittaa puheohjaus-, viivakoodi- ja RFID-teknologioita, jotka tehostavat toimintaa niin varastossa, tuotannossa kuin mobiilisovelluksissakin. Noin viidenkymmenen hengen yritys toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Lehikoinen tuli Optiscaniin vuonna 2000, jolloin yritys oli nimeltään Juha-Viivakoodi. Vuonna 2001 nimi muutettiin Viivakoodi Optiscaniksi ja kuusi vuotta myöhemmin Optiscan Oy:ksi.
Ensimmäinen merkittävä muutos yrityksessä tapahtui vuonna 2003, kun Optiscan laajensi yritysoston kautta toimintaansa Ruotsiin. Lehikoisen vastuulle tuli tuotantoyksiköiden vetäminen ja palveluliiketoimintojen yhdistäminen.
– Kahden maan ja yrityskulttuurin yhdistäminen on ollut mielenkiintoista ja haasteellista. Vaikka toimitaan samalla liiketoiminta-alueella, ovat yritykset ja kieli kuitenkin erilaisia.
Välttämätön muutos
Muutos puhtaasta laitetoimittajasta kokonaisratkaisujen tarjoajaksi ei ole ollut nopea. Se on kuitenkin ollut välttämätön.
- Kilpailutilanne ja markkinoilla pysyminen vaatii, että laitteiden lisäksi asiakkaalle on tarjottava myös asiantuntijapalveluita. Yrityksen sisällä se on tarkoittanut, että asiat pitää tehdä tehokkaammin ja fiksummin laadun kärsimättä.
- Optiscanissa uusia konsepteja on kehitetty yhdessä pitkäaikaisten asiakkaidemme kanssa. Kun heidän kanssaan on todettu palvelun toimivuus, ratkaisua on voitu lähteä monistamaan eteenpäin. Nykyisin Optiscan toimittaa asiakkailleen täydellistä käyttö- ja tukipalvelua ja vastaa niin pienten kuin suurtenkin organisaatioiden operatiivisten IT-järjestelmien käytettävyydestä ja ylläpidosta.
Haasteita palveluliiketoiminnan kehittämisessä on riittänyt. Suurimpana niistä Lehikoinen pitää markkinoiden nopeaa muuttumista.
- Laitemyynnin katteet ovat tulleet alas, mikä on pakottanutkin hakemaan uusia liiketoiminnan alueita. Asiantuntijoiden osaamista ei voi enää antaa ilmaisiksi, vaan se pitää hinnoitella ja liittää osaksi palvelua.
- Työtä on helpottanut se, että myös asiakkaiden liiketoiminta on muuttunut ja he osaavat vaatia palvelua. Erikoistuminen monella alalla on johtanut siihen, että asioita ei haluta tai osata enää tehdä itse.
Tiina Toivakka Kuva Jarmo Teinilä

Panu Lehikoinen johtaa 20 hengen tiimiä, josta osa työskentelee Suomessa, osa Ruotsissa.
- Tämä on puhtaasti asiantuntijaorganisaatio, ja työni on pitkälti asioiden koordinointia ja resurssisuunnittelua. Välistä olen myös asiakaspalvelussa myynnin tukena, auttamassa myyjiä rakentamaan asiakascaseja. Tuntuma asiakkaisiin pysyy sitä kautta hyvänä.
