Fastems pyrkii siihen, että sen valmistamat ja kunnossapitämät koneet ja automaatio olisivat käytettävissä aina.
Tehdasautomaation toimittaja Fastemsilla on kunnianhimoinen tavoite: 8 760. Niin paljon vuodessa on tunteja, ja Fastems pyrkii siihen, että sen valmistamat ja kunnossapitämät koneet ja automaatio olisivat käytettävissä koko tuon ajan.
Fastemsin palveluliiketoiminnan johtaja Jari Mansikkaoja muistuttaa, että teollisuudessa on pitkälti luovuttu aiemmista vuosihuoltoseisokeista. Etenkin kun teollisuuden pyörät pyörivät täysillä ennen nykytaantumaa, oli tärkeää, että käytettävyyteen ei tullut katkoja. Jatkuva toiminta on edelleenkin yksi tärkeimpiä kilpailuvaltteja, jonka saavuttamista Fastems on edesauttamassa.
Palveluliiketoiminta huolehtii Fastemsilla yrityksen myymien laitteiden käyttöönotosta, käyttöönottokoulutuksesta ja after sales -toiminnoista kuten huollosta. Yritys voi ottaa vastatakseen myös muiden kuin itse toimittamiensa laitteiden kunnossapidon.
Tuloskortti kunnossapidon apuna
– Kun otamme vastuun koko asiakkaan tehtaasta täyden palvelun periaatteella, kaikki perustuu meidän ja asiakkaan yhteistyöhön, jossa kehitetään asiakkaan koneiden tuottavuutta ja käytettävyyttä. Kunnossapitoon liittyvää jatkuvaa kehittämistä tehdään säännöllisissä seurantapalavereissa. Tässä on apua palvelun tuloskortista, Mansikkaoja sanoo.
Aivan kuten tuloskorttia käytetään yrityksen muun toiminnan seurantavälineenä, sitä voidaan käyttää myös palveluiden seurantaan. Fastemsin kortin avulla seuraamia osa-alueita ovat talous, asiakas, prosessi ja osaaminen. Full service -asiakkailla aloitettua kortin käyttöä on nyt laajennettu myös muihin asiakkaisiin.
Esimerkiksi taloutta mittaroidaan varaosalaskutuksen ja kunnossapidon kokonaiskustannusten suhteella asiakkaan tuotantoon. Asiakasnäkökulmaa puolestaan arvioidaan tyytyväisyyskyselyiden, reklamaatioiden ja auditointiraporttien avulla.
Mansikkaoja kertoo, että auditoinnissa Fastemsin muiden liiketoimintayksiköiden asiantuntijat selvittävät muun muassa asiakashaastatteluin, miten kunnossapito toimii. Näin saadaan palautetta prosessin kehittämiseksi.
Tiedot tapahtumakantaan
Tuloskortin mittauksia verrataan myös aiempien vuosien tuloksiin. Kun asioita mitataan, niitä voi kehittää. Esimerkiksi käyttöikänsä päätä lähestyvä kone näkyy selvästi tilastoissa. Näin saadaan materiaalia myös uusinvestointien tueksi.
Tuloskortin avulla voidaan selvittää myös työhön liittyviä kannustepalkkioita. Tuloksia voidaan käyttää niin Fastemsin kuin asiakasyrityksen palkkioiden perusteena.
– Meillä on tapahtumatietokanta, joka on avoin asiakkaalle. Sinne tallennetaan koko meidän tekemisemme huoltosuunnitelmasta toimenpiteisiin. Asiakkaan koneistajat voivat tarvittaessa hakea ratkaisuja täältä ja selvittää mahdollisen vikatilanteen omin avuin. Tämä lyhentää vasteaikoja ja parantaa edelleen käytettävyyttä, Mansikkaoja sanoo.
Antti Lagus Kuva Olli Häkämies
