Autonrenkaiden myynti ja markkinointi ei ollut pikkutytön unelmissa numero ykkönen, mutta Tytti Haagalle renkaista on tullut tärkeä osa elämää. Viimeiset viisi vuotta ovat kuluneet tiiviisti rengasmaailmassa.
Tytti Haagan ura rengasalalla alkoi vuonna 2005, kun hänet nimitettiin Goodyear Dunlop Finland Oy:n myynti- ja markkinointiassistentiksi. Seuraavana vuonna oli edessä muutto Tukholmaan, kun Suomen toimintojen hallinto keskitettiin yhtiön Skandinavian pääkonttoriin. Suomeen jäi vahva myyntikenttä ja jälleenmyyjäverkosto.
Tukholman vuodet ovat olleet vauhdikkaita ja työntäyteisiä. Työtehtävissä Tytti Haaga on siirtynyt askel kerrallaan eteenpäin, ja tällä hetkellä hän vastaa sekä Dunlop-tuotemerkistä Pohjoismaisella tasolla että Suomen markkinoinnista. Kesäkuun alusta lähtien Haagan tehtävät pohjoismaisella tasolla kasvavat entisestään, kun hänelle siirtyy vetovastuu Goodyear-tuotemerkin rakentamisesta Pohjoismaissa.
Haaga myöntää työnkuvansa olevan olevan sirpaleinen, mutta silti haastava ja motivoiva.
– Pohjoismaisella tasolla työ on pitkältä näkymätöntä taustatyötä. Esimerkkinä Tytti Haaga kertoo, miten uusia renkaita kehitetään ja lopulta markkinoidaan kuluttajille. Markkinoiden trendejä on seurattava jatkuvasti, ja tuotekehitys on suunniteltava sen mukaisesti.
– Pohjoismaiset markkinat poikkeavat varsin paljon muusta Euroopasta, ja välillä on haastavaa vakuuttaa Euroopan pääkonttori siitä, miksi meillä on tarve juuri tietyntyyppiselle renkaalle. Pitkäjänteinen työ tuottaa kuitenkin usein tulosta, ja vuosittain lanseerataankin useita innovatiivisia kesä-/talvituotteita vastaamaan markkinoiden kysyntään.
– Lanseeraukset, niiden suunnittelu ja toteuttaminen ovat perustyötäni Suomessa. Olen yhteydessä jälleenmyyjiin, suunnittelen lehdistö- ja markkinointikampanjat ja vastaan myös toteutuksesta, Tytti Haaga kertoo.
Asiakas uskoo jälleenmyyjän sanaan
Iso haaste uuden tuotteen lanseerauksesta on saada jälleenmyyjät vakuuttuneeksi uuden tuotteen paremmuudesta, sillä heidän vaikutuksensa asiakkaan ostopäätökseen on merkittävä.
– Tuotteen on oltava todella hyvä ja tarjottava jotain, mitä kilpailijoilla ei ole.
Esimerkkinä Haaga mainitsee muun muassa ympäristöystävälliset renkaat, joissa Goodyear EfficientGrip rengas on ainoana maailmassa saanut arvostetun Joutsenmerkinnän.
Tytti Haaga pyrkii itse olemaan mahdollisimman paljon mukana aktiviteeteissa eri puolella Suomea.
– Tuntuma alaan pysyy hyvänä ja toisaalta näen itse, missä mennään ja miten suunnitelmat toimivat käytännössä.
Miehisellä rengasalalla työskennellessä Tytti Haaga on välillä törmännyt myös ennakkoluuloihin. Niiden hän ei ole kuitenkaan antanyt häiritä.
– Kun osaa asiansa ja pystyy perustelemaan mielipiteensä, ennakkoluulotkin häviävät nopeasti.
Vapaa-aikansa Tytti Haaga käyttää mieluiten matkusteluun. Kaukokohteista mieluisia ovat Indonesia ja Karibia, mutta osa rengasnaisen sydämestä on jäänyt Italiaan.
Tiina Toivakka kuva Jarmo Teinilä
