Vuokraustoiminta vei miehen mukanaan.
Rami-Cranes Oy:n uudelle toimitusjohtajalle Mikko Mattilalle (36 v.) konevuokrausala on tuttua pitkältä ajalta; ensimmäinen tuntuma alaan on vuodelta 1988, jolloin Mattila oli kesätöissä konevuokraamossa.
Vuokraustoiminta vei miehen mukanaan, ja opiskeluaikana Mattila työskenteli yksityisen konevuokraamon palveluksessa, jonka Ramirent osti vuonna 1998. Valmistuttuaan tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta työt konevuokrausalalla jatkuivat.
– Firman nimi ja esimiehet ovat vuosien aikana vaihtuneet, mutta vuodesta 2004 työnantajana on ollut Ramirent.
Viime vuoden loppuun asti Mattila oli Ramirent Finland Oy:n kehityspäällikkö, vuoden 2010 alusta lähtien tehtävä vaihtui ja vastuu kasvoi; pitkän linjan konevuokrausmies nimitettiin Ramirent Finland Oy:n tytäryhtiön Rami-Cranes Oy:n toimitusjohtajaksi. Ramicranes on Suomen johtava torninostureiden ja henkilötavarahissien vuokraaja. Henkilökuntaa on noin 20, ja toimipisteitä Suomessa kolme.
Uusiin haasteisiin Mattila lähtee hyvällä ja valoisalla mielellä. Vaikean viime vuoden jälkeen suhdanteet konevuokrausalalla ovat selkeästi parantuneet, ja kuluvalle vuodelle ennusteet ovat hyvät.
– Toiminnan pääpaino on nosturi- ja hissipuolella, mutta samalla on pystyttävä edustamaan ja kauppaamaan koko Ramirentin tuoteperhettä, Mattila mainitsee.
Uuteen tehtävään perehtymistä helpottaa se, että yrityksen aikaisempi toimitusjohtaja Matti Punnonen siirtyy virallisesti eläkkeelle ensi kesänä. Taustatukea löytyy tarvittaessa.
Vaativien tehtävien vastapainoksi perheetön toimitusjohtaja pitää kuntooan yllä talvisin hiihtämällä ja kesäkeleillä juoksemalla. Seuraava tavoite harrastusrintamalla on toukokuussa juostava puolimaraton.
Tiina Toivakka kuva Jarmo Teinilä
