Sekä seuraavaa vuotta että seuraavaa kolmea kuukautta koskevat odotukset jopa hieman nousivat toukokuun tasosta.
Yritysten kasvunälälle alkaa olla pohjaa kyselyissäkin. Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen jäsenyritystensä keskuudessa tekemän suhdanneodotuskyselyn perusteella positiiviset odotukset jatkuvat.
Sekä seuraavaa vuotta että seuraavaa kolmea kuukautta koskevat odotukset jopa hieman nousivat toukokuun tasosta. Seuraavan neljänneksen aikana myynnin uskoi lisääntyvän 69 prosenttia (toukokuussa 67 prosenttia) yrityksistä. Seuraavan vuoden aikana myynnin lisääntymistä odottavien osuus oli 83 prosenttia (toukokuussa 77 prosenttia).
Sen sijaan toukokuussa virinneet odotukset henkilöstömäärän kehityksestä heikkenivät nyt hieman. Henkilöstömäärän lisääntymistä odottavien yritysten määrä laski 17 prosenttiin toukokuun 23 prosentista. Osuus oli kuitenkin edelleen suurempi kuin kertaakaan alkuvuoden 2010 tai vuoden 2009 aikana.
Toimitusaikojen uskottiin edelleen pidentyvän. Kesäkuussa tähän uskoi 66 prosenttia vastaajista, kun osuus toukokuussa oli 59 prosenttia. Tarjouspyyntöjen määrän arvioi lisääntyvän 71 prosenttia vastaajista, mikä oli hieman enemmän kuin toukokuussa.
Myös odotukset tilaussaannin suhteen paranivat sekä seuraavan kolmen kuukauden että seuraavan vuoden suhteen. Seuraavan kolmen kuukauden aikana tilaussaannin arvioi lisääntyvän 74 prosenttia yrityksistä (toukokuussa 70 prosenttia). Seuraavaa vuotta koskevat odotukset olivat tätäkin korkeammalla. Yrityksistä 88 prosenttia arvioi, että tilausten määrä lisääntyy seuraavan vuoden kuluessa.
Kyselyyn osallistui 171 yritystä, jotka edustivat noin 65:ta prosenttia jäsenyritysten liikevaihdosta.
Lisätietoja:
Markku Uitto
toimitusjohtaja
markku.uitto (at) tekninen.fi
puhelin 0400 407 870
