Puukauppa tasaista lokakuussa

Hinnat pysyivät syyskuun tasolla.

Teknologiateollisuus ja YTN hyväksyivät sovintoehdotuksen

Sovintoehdotuksen mukaan palkkaratkaisuista neuvotellaan ensisijaisesti yrityksissä.

Venäjä joulukuussa WTO:n jäseneksi?

Kaupan liiton tänään pitämässä Venäjä-seminaarissa saatiin kuulla, että Venäjän WTO-jäsenyys on lähempänä kuin koskaan.

Matti Halmesmäki Kaupan liiton hallituksen puheenjohtajaksi

Keskon pääjohtaja aloittaa tehtävässään 1.1.2012.

Ylempien toimihenkilöiden lakko alkoi

Teknologiateollisuus ry:n mukaan lakko on jyrkässä ristiriidassa epävarman ja heikkenevän talousnäkymän kanssa.

Ylempien teknotoimihenkilöiden lakkouhan sovittelua jatketaan tänään

Lakko uhkaa suurimpia teknologiateollisuuden yrityksiä huomenna.

Kaupan alan tes-neuvottelut alkoivat raamisopimuksen mukaisesti

Neuvottelupöytään istuttiin ensimmäisen kerran tiistaina 25.10.2011.

T&T: Talotekniikkakauppa siirtyy etätunnistukseen

Tavoitteena on muun muassa varaston läpimenoajan lyheneminen.

Lakko päättyi

Metallityöväen Liiton ja Ammattiliitto Pron lakko kesti neljä päivää.

LAKKO ALKOI

Teknologiateollisuuden lakko työnantajaliiton 37 yrityksen työpaikoilla alkoi tänä aamuna kello kuusi. Metalliliiton ja Ammattiliitto Pron julistaman lakon piirissä on runsaat 30 000 työntekijää.