Merkkejä talouden pysyvästä kääntymisestä nousuun etsitään nyt innokkaasti. Ainakin pääkaupunkiseudulla asuinrakentaminen on nihkeiden aikojen jälkeen päässyt vauhtiin.
Aiempaa myönteisemmät talousnäkymät ja matala korkotaso ovat piristäneet rakentamista ja kiinteistömarkkinoita pääkaupunkiseudulla. Asuntorakentamisen nousu on ollut viimeisen vuoden aikana voimakasta, ja myös toimitilarakentamisessa on nähtävissä lievää kasvua, RAKLI kertoo. Asuntovuokrissa on nousupaineita, mutta toimitilavuokrat jatkavat yhä laskuaan. Toimitilamarkkinoillakin kiinteistöjen arvot ovat kuitenkin parhailla alueilla jo kääntyneet nousuun.
Talonrakentaminen on lähtenyt pääkaupunkiseudulla nopeaan nousuun. Viime vuodesta on nähty jo viidenkymmenen prosentin kasvu. Tosin lähtötaso oli vuosi sitten vain puolet edeltäneiden huippuvuosien tasosta. Nousuun on vaikuttanut erityisesti asuntorakentamisen voimakas kasvu. Esimerkiksi rakenteilla olevien kerrostalojen määrä on pääkaupunkiseudulla tuplaantunut viime syksystä. Uusia asuntoja on nyt vuositasolla aloitettu yli 9 000, kun vastaava luku viime vuonna oli vain hieman yli 5 000. Uusien asuntojen tarjonta lisääntyykin merkittävästi seuraavan vuoden aikana, kun rakenteilla olevat asunnot valmistuvat. Tämä ei kuitenkaan edelleenkään vastaa alueelle asetettua 12 000-13 000 asunnon vuositarvetta. Myös korjausrakentaminen on ollut vilkasta asunto-osakeyhtiöissä, jotka ovat voineet hakea suhdanneluontoista korjausavustusta.
Talouden kohentuminen piristää toimitilamarkkinoita
Toimitilarakentamisessa näyttää siltä, että lasku on pysähtynyt ja viimeisen puolen vuoden aikana sekä toimisto- että liikerakentaminen on lähtenyt lievään nousuun.
Kiinteistömarkkinoilla ei edelleenkään ole nähty kiinteistökauppojen lisääntymistä, vaikka sitä on odotettu jo jonkin aikaa. Kauppoja on tehty hieman enemmän kuin viime vuonna, mutta kaupat ovat olleet kooltaan melko pieniä. Ulkomaalaiset sijoittajat ovat palanneet Suomen kiinteistömarkkinoille, mutta kotimaisten sijoittajien osuus kauppoja tehneistä on edelleen neljä viidennestä. Parhaiden kiinteistöjen, eli niin sanottujen prime-kohteiden arvot näyttävät lähteneen nousuun. Toimistovuokrien lasku on jatkunut ja vajaakäyttö kasvaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Jopa Helsingin suosituimmilla alueilla keskustassa ja Ruoholahdessa on tiloja jäänyt tyhjilleen. Liiketilamarkkinoiden tasapaino on selkeästi toimistomarkkinoita parempi. Parhaiden tilojen vuokrat ovat jatkaneet yhä nousuaan ja vajaakäyttö on matalalla tasolla lähes kaikilla alueilla.
Infrarakentaminen piristymässä
Maa- ja vesirakentamisen näkymät ovat pääkaupunkiseudulla kohtuullisen myönteiset. Investointeja tehdään muun muassa tie- ja raideliikenneverkostoihin. Pohjarakentamisessa kasvu on vaatimatonta, koska asuntorakentaminen ei edellytä yhtä paljon maarakennustöitä kuin toimitilarakentaminen.
Rakennusliikkeiden tilanne kohentunut
Pääurakoissa tarjouspyyntöjen vastausprosentti on pudonnut viime kevään 73 prosentista 55 prosenttiin, mikä on hieman alle pitkän aikavälin keskiarvon. Rakennusyritysten suhdannetilanne näyttää parantuneen jonkin verran, mutta urakoista näytetään tarjoushintojen perusteella käytävän edelleen tiukkaa kilpailua. Aliurakoissa tarjousaktiivisuus on noussut 70:stä 75 prosenttiin.
Lähde: Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry
