Tekes kannustaa hakemaan rahaa erityisesti uusien teknologioiden ja menetelmien pilotoinnin ja demonstroinnin hankkeisiin, joilla yritykset voivat parantaa tuottavuuttaan ja kasvattaa liiketoimintaansa.

Tänä vuonna Tekesillä on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuuden pilotointi- ja demonstraatiohankkeiden rahoitukseen. Tänä vuonna Tekesillä on käytettävissä normaalia enemmän riskilainaa sekä 29 miljoonan euron lisälaina biomassapohjaisten energiatuotteiden ja -menetelmien kehittämiseen sekä muihin metsä- ja ympäristösektorin kehittämishankkeisiin.

Pilottihankkeilla yritykset voivat testata uusien teknologioiden ja menetelmien toimivuutta kokonaisuutena. Demonstraatiohankkeilla yritykset voivat osoittaa toimivuuden ja käytettävyyden kaupallisessa mittakaavassa. Hankkeet voivat olla esimerkiksi prosessiteollisuuden uusiin tuotteisiin tähtääviä prosesseja, kaupallisen mittakaavan laite- ja koneratkaisuja tai uusien palvelumallien pilotointia asiakkaan kanssa.

Työelämän kehittämisrahoituksella Tekes auttaa yrityksiä toteuttamaan muutoksia työ-, organisaatio- ja johtamiskäytännöissä. Hankkeilla yritykset voivat parantaa tuottavuuttaan ja työelämän laatua. Esimerkiksi puunjalostusteollisuuden yritys Siparila Oy kasvatti huomattavasti liikevaihtoaan, tulostaan ja tuottavuuttaan johtamista kehittämällä.

Tammi-kesäkuussa 2010 Tekes teki rahoituspäätöksiä kaikkiaan 376 miljoonalla eurolla, josta 260 miljoonaa euroa kohdistui yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan ja 116 miljoonaa euroa yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkimusprojekteihin. Luvut sisältävät 17 miljoonaa euroa EU:n rakennerahastojen rahoitusta.

Päätökset vaikuttavat yhteensä yli 550 miljoonan euron laajuisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan toteuttamiseen yrityksissä.  Yritysten projekteihin myönnetystä rahoituksesta 58 prosenttia kohdistui pk-yrityksille ja noin 75 prosenttia alle 500 henkeä työllistäville yrityksille. Päätöksillä Tekes sitoi noin 60 prosenttia tämän vuoden rahoitusvaltuuksistaan.

Käynnistäkää hankkeita, Tekes patistaa

Tekes sijoitti tammi-kesäkuussa 376 miljoonaa euroa yritysten ja julkisten organisaatioiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Tekes kannustaa yrityksiä nyt erityisesti työelämän kehittämiseen sekä tuotteiden, menetelmien ja palvelujen pilotointiin ja demonstrointiin.
Yritysten vaikeasta taloustilanteesta huolimatta Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen kysyntä oli tammi-kesäkuussa suunnilleen viime vuoden kohonneella tasolla. Tekes kannustaa yrityksiä käynnistämään nyt erityisesti työelämän tutkimuksen ja kehittämisen sekä uusien teknologioiden ja menetelmien pilotoinnin ja demonstroinnin hankkeita, joilla yritykset voivat parantaa tuottavuuttaan ja kasvattaa liiketoimintaansa.