Miksi kaikki puhuvat, että Venäjällä olisi niin vaikeaa?
Nyt kemikaaliraaka-aineita teollisuudelle toimittavaa jäsenyritystämme Bang & Bonsomeria, sitä ennen Kontinoa ja Kauko-Telkoa johtanut Mikko Teittinen pohti Kaupan Liiton Venäjä-seminaarissa marraskuussa, mitä Bang & Bonsomer oikein olisi ilman Venäjää.
– Bang & Bonsomer on nykyisin enemmän venäläinen kuin suomalainen yritys, toimitusjohtaja Mikko Teittinen sanoo.
– Meillä on 196 työntekijää ja heistä 83 Venäjällä. Siitä voi päätellä, miten merkityksellinen Venäjä on meille, hän sanoi ja kiisti, että väkeä tarvittaisiin Venäjällä paljon pelkästään byrokratian vuoksi.
Teittinen painotti omassa esityksessään, että Venäjällä on toimittava kuten hyvä länsimainen yrityskansalainen toimii. Tullausarvojen korotuksia ei hyväksytä, asiakkaiden taustat selvitetään, luotot valvotaan – ”ei asiakassuhde kaadu Venäjällä edes viralliseen haasteeseen” –, prosessit tehdään toistettaviksi ja läpinäkyviksi eikä rehellisyydestä tingitä.
– Prosessien vakioiminen vähentää avainhenkilöistä johtuvaa riskiä, minimoi kalliita virheitä ja varmistaa lainmukaisen eettisen toiminnan sekä vapauttaa johdon aikaa liiketoiminnan johtamiseen, Teittinen perusteli.
Joustamattomuus on perusteltua
Liiketoiminnassa tulee usein tilanteita, joissa tekisi mieli antaa periksi ja joustaa. Mutta:
– Liian joustavat toimintakeinot johtavat siihen, että toimintaa on vaikea dokumentoida ja riski lain rikkomisesta vahingossa kasvaa. Päätöksiä ei myöskään tulisi tehdä ”panttivankitilanteessa”. Epävakaa ja reagoiva toimintamalli johtaa kriisistä kriisin -johtamiseen. Tavoitteena on oltava länsimaisen yrityksen toimintamalli paikallisessa ympäristössä.
Teittisen mukaan ihmiset haluavat Venäjälläkin olla töissä rehellisessä yrityksessä. Poikkeuksia tietysti on, mutta he huomaavat yrityksen läpinäkyvien prosessien estävän oman edun tavoittelun, he luovuttavat.
– Myyjät ja asiakkaat ovat jo hyväksyneet tinkimättömän toimintatapamme, Teittinen huomauttaa.
Teittinen ihmetteli, miksi kaikki puhuvat, että Venäjällä on niin vaikeaa.
– Mene vaan sinne ja ala tekemään, niin samat kantapään kautta -opit alkavat toimia, hän neuvoi.
Teksti ja kuva Maija-Liisa Ihanus
Juttu on julkaistu Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen sidosryhmälehti Muutosmoottorissa 4/2011
