Teräsliiketoiminnan ja sen mukana koko Rautaruukki-konsernin liiketoiminta oli tappiollinen kolmannella neljänneksellä. Positiivista oli ratkaisuliiketoimintojen eli rakentamisen ja konepajaliiketoiminnan vahvana jatkunut tilausvirta ja kannattavuuden paraneminen.

Vuoden kolmas neljännes oli Rautaruukille kaksijakoinen. Euroopan velkakriisin aiheuttaman kesällä alkaneen yleisen epävarmuuden takia teräsliiketoiminnan tehdastoimituksissa jäätiin selvästi yhtiön omista odotuksista. Teräsliiketoiminta ja sen mukana koko konsernin liiketoiminta oli tappiollinen kolmannella neljänneksellä. Positiivista oli ratkaisuliiketoimintojemme eli rakentamisen ja konepajaliiketoiminnan vahvana jatkunut tilausvirta ja kannattavuuden paraneminen.

Tilaukset lisääntyivät 18 prosenttia edellisvuoden vertailujaksosta 678 miljoonaan euroon. Kysyntä kasvoi hyvin Suomessa ja itäisessä Keski-Euroopassa, erityisesti Puolassa, sekä myös Venäjällä. Rakentamisen ja konepajaliiketoiminnan tilaukset ovat kehittyneet suotuisasti, ja asiakasteollisuuksien toiminnan taso on hyvä. Sen sijaan teräsliiketoimintamme tehdastoimitukset, joiden kysynnän perusta ovat pitkäaikaiset tarpeet ja tukkuportaan kysyntä ja joiden osuus on yli puolet liiketoiminta-alueen kokonaistoimituksista, ovat olleet odotettua heikommat. Rautaruukin liikevaihtomme vuoden kolmannella neljänneksellä lisääntyi kymmenen prosenttia edellisvuodesta 674 miljoonaan euroon.

– Suhteellisesti parhaiten konsernin liikevaihto kehittyi itäisessä Keski-Euroopassa, missä kasvu tuli pääosin rakentamisen liiketoiminnasta, toimitusjohtaja Sakari Tamminen sanoo.
Konsernin nettovelkaantumisaste kohosi noin 68 prosenttiin nettokäyttöpääoman sitoutumisen, investointien ja teräsliiketoiminnan tappiollisen tuloksen vuoksi. Teräsliiketoiminnan toimitusvolyymit eivät olleet riittäviä, jotta ne olisivat vapauttaneet käyttöpääomaa ennakoimassamme tahdissa.

Rakentamisessa paljon positiivista

Rakentamisen liiketoiminnassa liikevoiton paranemisen ohella positiivista oli yhtiön mukaan asuinrakentamisen kattotuotteiden tilausmäärien kasvu lähes kaikilla markkina-alueilla. Myös liike- ja toimitilarakentamisessa toimitukset lisääntyivät etenkin Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Ukrainassa. Myös Venäjällä liike- ja toimitilarakentamisen kysyntä jatkui hyvänä. Rakentamisen liiketoiminnan kapasiteetin käyttöasteet ovat parantuneet.
Konepajaliiketoiminnassa Rautaruukin keskeisten asiakastoimialojen markkinat olivat hyvät. Konepajaliiketoiminta kääntyi kolmannella neljänneksellä kannattavaksi, ja sen liikevaihto kasvoi yli 30 prosenttia edellisvuodesta. Eniten kasvua oli ohjaamojen, runkojen ja puomien toimitusmäärissä nosto- ja kuljetusvälineteollisuudelle. Myös toimitukset rakentamisen ja kaivosteollisuuden laitevalmistajille sekä metsäkonelaitevalmistajille kasvoivat edelleen.

– Teräsmarkkinoiden kasvun tasaantuminen johtui pääasiassa Euroopan rahoitusmarkkinoiden epävarmuudesta sekä päätöksenteon varovaisuudesta heikentyneiden talousnäkymien seurauksena. Teräsliiketoimintamme saamien tilausten lasku näkyi etenkin tehdastoimituksissa, Tamminen sanoo.

Palvelukeskusmyynti, jossa kysynnän perusta ovat asiakkaiden lyhyen aikavälin tarpeet, säilyi hyvällä tasolla. Liikevaihto kehittyi suhteellisen hyvin Pohjoismaissa, itäisessä Keski-Euroopassa ja Venäjällä. Erikoisterästuotteiden myynti säilyi hyvällä tasolla Länsi-Euroopassa, mutta monilla uusilla markkinoilla, kuten Kiinassa, toimitukset laskivat. Kolmannella neljänneksellä erikoisterästuotteiden osuus teräsliiketoiminnan liikevaihdosta oli 32 prosenttia. Toiminnan tappiollisuus kolmannella neljänneksellä johtui pääasiassa korkeammista raaka-ainekustannuksista ja matalammasta kapasiteetin käyttöasteesta terästuotannossa. Matalaan kapasiteetin käyttöasteeseen vaikutti Raahen terästehtaan masuuni 2:n peruskorjaus.

Ratkaisujen markkinatilanne pysyy hyvänä

Euroopan teräsmarkkinoilla on sopeutettu tuotantokapasiteettia kautta linjan. Käyttöasteet ovat yleisesti loppuvuoden aikana alkuvuotta matalampia. Teräsliiketoiminnan kapasiteetin käyttöasteen arvioidaan olevan noin 80 prosenttia vuoden viimeisellä neljänneksellä. Siksi teräsliiketoiminnan kannattavuus vuoden jälkimmäisellä puoliskolla jää heikommaksi kuin vastaavalla kaudella 2010.

– Ratkaisuliiketoiminnoissa ennakoimme markkinatilanteen pysyvän loppuvuonna kohtuullisen hyvänä, johon perustuen ennakoimme rakentamisen ja konepajaliiketoiminnan kapasiteetin käyttöasteen vuonna 2011 olevan edellisvuotta parempi, Tamminen huomauttaa.

Koko konsernin liikevaihdon vuonna 2011 arvioidaan kasvavan noin 15-20 prosenttia edellisvuodesta. Konsernin kannattavuuden arvioidaan paranevan vuoteen 2010 verrattuna.