Prosessiautomaatiojaoston jäsenyritykset toimittavat prosessiteollisuudelle instrumentointilaitteita ja -järjestelmiä. Tärkeimpiä tuotealueita ovat erilaiset mittauslaitteet ja säätimet, automaatiojärjestelmät, venttilit sekä kalibrointi- ja testauslaitteet. Teollisuudelle tarjottavat palvelut kuten huolto ja varaosat muodostavat yhä isomman osan monen jäsenyrityksen liikevaihdosta, ja osuuden kasvu jatkuu.
Toimialan volyymi on 2000-luvulla kehittynyt varsin suotuisasti palveluliiketoiminnan suuntaan asiakastoimialojen ulkoistusten kasvaessa. Tuotteiden kauppa mielletään yhä useammin osaksi palvelukokonaisuutta, jonka muita elementtejä voivat olla esimerkiksi tietoratkaisut, suunnitteluosaaminen, riskienhallinta (häiriöttömyys, turvallisuus, ympäristöseikat) ja asiakasyrityksen tuottavuuden tehostaminen ylipäätään.
Jaoston toiminnan painopisteet ovat markkinamuutosten ja liiketoimintaympäristön muutosten seurannassa, erityisesti asiakkaiden toiminnan sekä lainsäädäntöympäristön muutosten. Ratkaisu- ja palveluliiketoiminnan kehityshankkeita seurataan, ja niissä ollaan myös tarvittaessa mukana.
Jaoston puheenjohtaja on toimitusjohtaja Antti Kiiski Wika Finland Oy:stä ja asiamies Heikki Ojanperä Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksestä, puh (09) 6824 1322, sähköposti: heikki.ojanpera(at)tekninen.fi
Esimies, tunnetko lain sisällön ja vaikutukset käytännön työhön? Muun muassa kysymys työajaksi lu...
Koulutus tarjoaa osallistujille kattavan katsauksen 1.1.2011 voimaan tulleisiin uudistettuihin In...
Asiakasta haastava ratkaisumyynti -koulutuskokonaisuuteen kuuluva myynnin valmennusohjelma starttaa!
Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry
Särkiniementie 3, 4 krs
FI-00210 Helsinki, FINLAND
p. (09) 6824 130
t. (09) 6824 1310
tekninen.kauppa@tekninen.fi
www.tekninen.fi
Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry
Särkiniementie 3, 4 krs
FI-00210 Helsinki, FINLAND
p. (09) 6824 130
t. (09) 6824 1310
tekninen.kauppa@tekninen.fi
www.tekninen.fi