Trukkijaoston jäseniä ovat merkittävät Suomessa toimivat trukkitoimittajat ─ sekä maahantuojat että valmistajat. Tuotevalikoimaan kuuluvat erilaiset trukit, myös käytetyt, sekä pinoamis- ja haarukkavaunut. Trukkikauppa on suoramyyntiä loppuasiakkaalle tai vuokrausta eri muodoissaan. Vuokraus on vakiinnuttanut yli kolmanneksen markkinaosuuden.
Trukkikauppa on kansainvälistä mutta siihen liittyvä palvelukysyntä enemmänkin paikallista. Trukkijaosto seuraa markkinoiden ja liiketoimintaympäristön muutoksia, lainsäädäntöhankkeita ja toimialan markkinavalvontaa. Jäsenistö kehittää omaa palveluliiketoimintaansa tuotteidensa suorittamien logistiikkaprosessien tueksi. Työturvallisuus ja jatkuvasti kehittyvät ympäristövaatimukset ovat keskeisiä kehittämiskohteita. Jaoston jäsenille tiedotetaan jatkuvasti niin näistä kuin alan muistakin asioista.
Trukit ovat merkittävä tuoteryhmä säännönmukaisesti toteutettavassa Kuljetus- ja logistiikkanäyttelyssä. .
Jaoston puheenjohtaja on myyntijohtaja Jukka Heinonen Toyota Material Handling Finland Oy:stä, varapuheenjohtaja myynti- ja markkinointijohtaja Vesa Mäkelä Rocla Oy:stä ja asiamies Heikki Ojanperä Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksestä, puh. (09) 6824 1322, sähköposti: heikki.ojanpera(at)tekninen.fi
Aamukahvitilaisuus on peruttu.
Koulutuksessa käydään läpi työntekijän ja työnantajan oikeudet ja velvollisuudet lomautuksissa ja...
Kyseessä on myynnin kevään toisen ryhmän viimeinen lähiopetuspäivä.
Koulutuksen painopiste on riskienhallinta sopimusehdoin kansainvälisissä sopimuksissa.
Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry
Särkiniementie 3, 4 krs
FI-00210 Helsinki, FINLAND
p. (09) 6824 130
t. (09) 6824 1310
tekninen.kauppa@tekninen.fi
www.tekninen.fi
Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry
Särkiniementie 3, 4 krs
FI-00210 Helsinki, FINLAND
p. (09) 6824 130
t. (09) 6824 1310
tekninen.kauppa@tekninen.fi
www.tekninen.fi