Osaavaa työvoimaa tekniseen kauppaan – mahdoton yhtälökö?
Kirjoittaja: Martti Forss
Martti Forss
toimitusjohtaja, Onninen Oy,Teknisen Kaupan Liiton hallituksen jäsen
Teknisen kaupan toimialalle tarvitaan lisää osaavaa työvoimaa. Huomattava osa tekijöitä kaipaavasta työstä on suurelle yleisölle melkeinpä näkymätöntä – ei tiedetä, mitä kaikkea työtä teknisen kaupan yrityksissä on tarjolla. Omaa tulevaa opiskelupolkuaan tai työpaikkaansa pohtivista nuorista harva taitaa tietää, millaisen kimaran mielenkiintoisia työtehtäviä alamme tarjoaa.
Helposti saattaa nousta mieleen kysymys, onko mahdotonta olla sekä tekninen että kaupallinen osaaja. Alalla työskentelevät tuhannet ihmiset eivät ole supersankareita, vaan he ovat oppineet työtä tekemällä ja täydentäneet ehkä puuttuvaa osaamistaan erilaisin koulutuksin. Sekä teknisellä että kaupallisella taustalla voi näin ollen päästä alan töihin ja pärjätä vallan hyvin. Yhtälö ei siis ole mahdoton. Teknisen kaupan toimialalla saa tehdä mielenkiintoisia, vaihtelevia ja monipuolisia tehtäviä – sekä työtä, jolla on tarkoitus.
Tekniikka kehittyy koko ajan. Jatkuvasti löydetään ja otetaan käyttöön uusia ratkaisuja, mikä osaltaan lisää alan kiinnostavuutta ja työn mielekkyyttä. Työllä on laajempaa merkitystä sekä ympäristön että ihmisten kannalta. Esimerkkeinä tästä ovat erilaiset energiatehokkaat ratkaisut, terveellinen ilma ilmanvaihdon muodossa ja sähköautoilun latausinfra.
Teknisen kaupan yritykset ovat varteenotettava työpaikkavaihtoehto monille muillekin kuin myynnin parissa työskenteleville, kuten esimerkiksi hitsaajille, it-osaajille, markkinoinnin, talouden ja viestinnän osaajille sekä logistiikkahenkilökunnalle.
Edelleen tänäkin päivänä tieto ja jopa ammatti siirtyvät joskus sukupolvelta toiselle. Siksi kannustan kaikkia alalla toimivia kertomaan nuorille yritysten tarjoamista työmahdollisuuksista sekä siitä, mitä työ alalla käytännössä on. Alan yritysten ja liittojen tehtävänä on puolestaan vaikuttaa alan houkuttelevuuteen yhteiskunnallisesti, kuten esimerkiksi koulutusmahdollisuuksien lisäämiseen.
Tulevaisuuttaan pohtivat nuoret ja opiskelijat saadaan tietoiseksi mielenkiintoisista mahdollisuuksista myös tekemällä yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Se tarkoittaa sitä, että mennään oppilaitoksiin kertomaan, mitä työ käytännössä on. Tärkeässä roolissa ovat myös kesätyöt, joita alamme yritykset tarjoavat runsain mitoin. Toivottavasti moni saa tulevana kesänä ahaa-elämyksen ja haluaa ammattiin valmistuttuaan tehdä työtä teknisen kaupan parissa.