Kemian ja raaka-ainekaupan jaosto

Image

Kemian ja raaka-ainekaupan jaoston jäseniä ovat teollisuuskemikaalien ja muovien raaka-aineiden sekä elintarvikkeiden lisäaineiden maahantuojat ja jakelijat. Jaostoon kuuluvat alan keskeiset yritykset. Ne toimivat sekä Suomessa että maan rajojen ulkopuolella ja ovat sekä kotimaisia että kansainvälisiä yrityksiä.

Jaoston tehtävä on parantaa jäsenyritystensä toimintaedellytyksiä vaikuttamalla kansallisella ja kansainvälisellä tasolla kemikaaleja koskevan lainsäädännön kehittämiseen, sekä tuottamalla jäsenkunnalle tietoa lainsäädännöstä, sekä muista toimintaympäristöön liittyvistä kysymyksistä. Jaosto kuuluu alan kansainväliseen kattojärjestöön FECC:hen (Fédération Européenne du Commerce Chimique).

REACH-asetuksesta sekä muusta kemikaaleihin liittyvästä lainsäädännöstä tiedotetaan säännöllisesti jaoston jäsenyrityksille niin kokouksissa, koulutustilaisuuksissa kuin kuusi kertaa vuodessa ilmestyvässä jäsenkirjeessäkin. Jaostolla on myös pienryhmätoimintaa, jonka tarkoitus on tukea jäsenyrityksiä, esimerkiksi REACH- ja CLP-asetuksen velvoitteiden täyttämisessä.

Jaosto on kemikaalikaupan vastuuohjelma Responsible Caren kansallinen koordinaattori. Jaoston jäsenyys edellyttää sitoutumista RC-ohjelmaan. Riittää myös, että yritys on sitoutunut kemianteollisuuden RC-ohjelmaan.

RC-toimintaperiaatteiden mukaista vastuullisuustyötä tehdään Kemian ja raaka-ainekaupan jaostoon kuuluvissa yrityksissä monella tasolla. Jaoston elintarviketoimijoiden vastuullisuustyötä ohjaavat mm. HACCP-järjestelmään (Hazard Analysis and Critical Control Points) pohjautuvat omavalvontakäytännöt.

Tällä hetkellä seuraavissa jaoston jäsenyrityksissä tai niiden emoyhtiöissä on RC-ohjelma: Algol Chemicals Oy, Bang & Bonsomer Group Oy, Flinkenberg Oy Ab, IMCD Finland Oy, Suomen Unipol Oy, Telko Oy, Suomen 3M Oy ja Brenntag Nordic Oy.

Lisätietoa RC-ohjelmasta löytyy täältä.

Jaoston puheenjohtaja on Mikko Pasanen Telko Oy:stä ja asiamiehet ovat Lauri Leskinen ja Terhi Kuljukka-Rabb. Kemikaalilainsäädäntöön liittyvistä asioista vastaa kemikaaliasiantuntija Terhi Kuljukka-Rabb.

Jaoston sisällä toimii kaksi ryhmää:

Elintarvikeryhmä on perustettu vuonna 2016. Ryhmään kuuluvat yritykset toimittavat elintarviketeollisuudelle raaka-aineita, muun muassa lisäaineita, aromiaineita, valmistuksen apuaineita ja entsyymeitä. Ryhmän toiminnassa keskeistä on toimialan kehityksen seuranta, hyvien viranomaisyhteyksien rakentaminen ja järkevän lainsäädännön edistäminen. Elintarvikeryhmän puheenjohtaja on Business Development Manager Sami Kontulainen Brenntag Nordic Oy:stä.

Kemikaaliturvallisuusryhmä on perustettu vuonna 2008. Ryhmään kuuluvat yritykset toimittavat raaka-aineita koko Suomen teollisuudelle. Ryhmän toiminnassa keskeistä on kemikaali-, ympäristö- ja kemikaaliturvallisuuslainsäädännön seuranta, edunvalvonta ja kokemuksenvaihto. Ryhmä käsittelee kemikaalijakelijoiden Responsible Care -ohjelman asiat. Kemikaaliturvallisuusryhmän puheenjohtaja on Group SHEQ Manager Zoya Mäkeläinen Bang & Bonsomer Group Oy:stä.

Blogit

Mikä on hyvää byrokratiaa – Mikko Teittinen, Bang & Bonsomer...

Hyvä byrokratia tarkoittaa järjestelmää, jossa prosessit ja menettelyt ovat selkeitä, tehokkaita ja oikeudenmukaisia. Se edistää yhteisten tavoitteide...

TEKtalk

Keisarin armollisesta myrkkyasetuksesta EU:n kemikaalilainsä...

Kemikaalijakelijoiden vuosikongressissa syyskuussa kysyttiin “Quo vadis Europe?” ja etsittiin kysymykseen vastauksia, tai no, ainakin tunn...

Blogit

Minne menet Eurooppa? – Mikko Pasanen, Telko Oy

Syyskuun alussa kokoontui monisatapäinen joukko eurooppalaisia kemian alan jakelijoita sekä teollisuuden edustajia keskustelemaan Euroopan suunnasta j...