Historiikit
KUOKASTA BITTIIN – Omistamisesta vuokraukseen –Rakennuskoneala Suomessa 1940–2020
Teknisen Kaupan Liiton Rakennuskonejaosto julkaisi 10.12.2019 tohtori Timo Mikkilän kirjoittaman Kuokasta bittiin -historiikin.
Teos on ensimmäinen kokonaisvaltainen kartoitus rakennuskonealasta Suomessa ja rakennuskoneiden vuokraustoiminnan vaiheista alan osana vuosina 1940–2020. Teoksessa arvioidaan myös modernisoituneen rakennuskonealan tulevaisuuden näkymiä ja haasteita muuttuvassa maailmassa. Lopuksi 11 rakennuskonealan vaikuttajaa kertoo kokemuksistaan ja näkemyksistään.
Rakennuskoneala muodostuu kaikesta rakentamisessa käytettävien koneiden, laitteiden ja kaluston käytöstä, omistuksesta ja vuokrauksesta, koneiden myynnistä ja maahantuonnista sekä koneiden valmistuksesta, huollosta ja korjauksista. Lisäksi alaan kuuluvat toimintaan liittyvät palvelut, kuten kuljetus ja rahoitus.
RATKAISUJEN ETSIJÄ – Teknisen Kaupan Liiton sata vuotta
Liiton satavuotispäivänä 30.8.2018 julkaistu tohtori Timo Mikkilän kirjoittama Ratkaisujen etsijä -historiikki kertoo satavuotiaan Teknisen Kaupan Liiton ja sen edeltäjien vaiheista vuosina 1918 – 2018. Tämä Suomen vanhimpiin kuuluva elinkeinoelämän järjestö on ollut tärkeä vaikuttaja taloushistoriassamme. Liitto on pystynyt sadan vuoden aikana mukautumaan toimintaympäristönsä ja teknisen kaupan muutoksiin, on sitten ollut kyse sotavuosista, talouden heilahteluista, Neuvostoliiton kaupan romahtamisesta, Suomen EU- jäsenyydestä tai maan liittymisestä rahaliitto EMU:n jäseneksi. Historiikissa kuvataan tämä kaari tiiviisti ja mielenkiintoisesti ja mukana on myös alan vaikuttajien haastattelut, joiden toteuttamisesta vastasi liiton pitkäaikainen viestintäpäällikkö Maija-Liisa Ihanus.
Molemmat historiikit on tilattavissa
Kovakantinen kirja:
14,90 € / kpl (jäsenhinta) + toimituskulu 8,95 € / kpl
19,90 € / kpl (ei-jäsenet) + toimituskulu 8,95 € / kpl
Isommissa tilauserissä laskutamme postituskulut toteutuneen mukaisesti.
PDF:
8,90 € + laskutuslisä 5,00 €
Tilausta tehdessäsi mainitsethan seuraavat tiedot:
- Kovakantinen kirja / PDF
- Kappalemäärä
- Tilaajan organisaatio, nimi, toimitusosoite ja laskutusosoite.
Tilaukset ja tiedustelut osoitteeseen tekninen.kauppa@tekninen.fi