Image

Investointitsunami Eurooppaan ja Suomeenkin?

Kirjoittaja: Markku Uitto

Image

Markku Uitto

Toimitusjohtaja, Teknisen Kaupan Liitto

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli juuri uuden komissionsa, jonka parlamentti toivottavasti loppuvuoden aikana hyväksyy. Uusi komissio aloittaa työnsä monellakin tapaa haastavissa olosuhteissa:

Geopoliittinen tilanne, blokkiutuva maailmantalous, EU:n kilpailukyky ja ilmastonmuutos sävyttävät komission tekemistä tulevina vuosina.

Von der Leyenin ensimmäinen komissiokausi asetti kovan tavoitteen EU:n tekemiseksi ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. European Green Deal käsitti mittavan Fit for 55-lainsäädäntöpaketin, jonka piti varmistaa päästöjen väheneminen 55 %:lla vuoteen 2030. Pakettiin kuului mm. hiilirajamekanismi (CBAM) ja rakennuksia ja tieliikenteen polttoaineita koskeva EU:n päästökauppajärjestelmä. Sääntelytsunami lähti liikkeelle ja yritysten alati kasvavat raportointivelvoitteet ylittävät ymmärryksen.

Von der Leyen on toisen kautensa alkuun luvannut esitellä komission Clean Industrial Dealin, jonka tavoitteena on voimistaa investointeja vähäpäästöiseen/päästöttömään teollisuuteen Euroopassa. Euroopassa on havahduttu siihen, että olemme jäämässä takamatkalle Kiinan ja Yhdysvaltain panostaessa hurjia summia teollisuutensa kilpailukykyyn. EKP:n entinen pääjohtaja ja Italian pääministeri Mario Draghi laati juuri laajan raportin Euroopan kilpailukyvystä. EU tarvitsee investointeihin vuosittain lisää 750–800 miljardia euroa, arvioi Draghi raportissaan. Rahaa EU tarvitsee digitaalisiin investointeihin, vihreisiin hankkeisiin ja puolustukseen.

Ensimmäisen kauden virheistä von der Leyen on luvannut ottaa opiksi ja tuoda alkuun vähemmän uutta sääntelyä, enemmän normien purkua ja raportoinnin keventämistä. Tämä on vähintäänkin toivottavaa.

EK:n vihreän siirtymän dataikkunassa on huima investointiluku 272 mrd euroa, joista valtaosa maa- ja merituulivoimaan. Kuitenkin näiden investointien toteutuminen on monella tapaa epävarmaa. Tällä hetkellä etenkin suurten kilpailijamaiden runsaat valtiotuet ohjaavat isoja teollisia investointeja pois Suomesta.

Petteri Orpon hallitusohjelmaan kirjatun Suomen teollisuuspoliittisen strategian tekeminen edistyy. Siinä on tavoitteena löytää keinoja, miten Suomi jatkossa vetäisi teollisia investointeja puoleensa. Yhtenä keinona on juuri lausunnoilla oleva puhtaan siirtymän teollisten investointien tukiohjelma ja siihen liittyvä lakiesitys suurten ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien verohyvityksestä.

Teknisen Kaupan jäsenyritykset elävät investoinneista. Olemmekin valmiina tuomaan kaiken osaamisemme peliin, kun investointitsunami lopulta rantautuu niin Eurooppaan kuin Suomeenkin. Mitä pikemmin sen parempi.

Markku Uitto

Tämä kirjoitus on osa TEKtalk-blogisarjaa, joka pureskelee teknisen kaupan ajankohtaisia tapahtumia ja ilmiöitä. Tarjoamme syvällisiä pohdintoja ajankohtaisista aiheista, avaamme markkinanäkymiä ja tarkastelemme, miten maailmanlaajuiset ilmiöt ja trendit vaikuttavat tekniseen kauppaan Suomessa. Seuraamalla LinkedInissä hashtagia #TEKtalk bongaat kirjoituksemme tuoreeltaan.

Blogit

Minne menet Eurooppa? – Mikko Pasanen, Telko Oy

Syyskuun alussa kokoontui monisatapäinen joukko eurooppalaisia kemian alan jakelijoita sekä teollisuuden edustajia keskustelemaan Euroopan suunnasta j...

Blogit

EIR-rahoitus on kaivattu tukiporkkana pk-yrityksille ja talo...

Luin lomilta palattua ETLAn ja Laboren tutkimuspaperia Tuottavuus ja vihreä siirtymä Suomessa. Siinä todettiin positiivinen yhteys ns. hiilituottavuud...

Blogit Yleinen

Rima alkuun tarpeeksi matalalle tekoälyn kanssa – Petri Kall...

Tekoäly (AI) on nopeasti muovaamassa useita eri toimialoja, eikä tekninen kauppa ei ole tässä poikkeus. Alamme yritykset toimivat monimutkaisessa ja k...