Image

Kaupan alan liitot uusivat nuorille suunnatun Mahdollisuuksien kauppa -kampanjan

Kaupan liitto uusii jäsenliittojensa kanssa viime keväänä startanneen Mahdollisuuksien kauppa -kampanjan. Sen ajankohtana on syksyn korkeakoulujen yhteishaku 4.9.−14.9.2023. Kampanja kannustaa opiskelu- ja urapolkujaan miettiviä nuoria tutustumaan toimialan monipuolisiin mahdollisuuksiin.

”Päätimme uusia tämän pirteäilmeisen vetovoima- ja mainetyön kampanjan, sillä se onnistui niin hyvin viime keväänä. Tavoitimme tuolloin yli 650 000 nuorta ja viestimme näkyi kanavilla yli 2,6 miljoonaa kertaa”, Kaupan liiton viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Pia Pere-Vanhanen kertoo.

Kampanja on suunnattu tulevaisuuden alavalintojaan miettiville nuorille, mutta myös alanvaihtoa pohtiville. Kampanjaan osallistuvat Kaupan liiton lisäksi sen jäsenliitot: Erikoiskaupan liitto Etu ry, K-kauppiasliitto, Päivittäistavarakauppa ry ja Teknisen Kaupan Liitto.

Ajoituksella tähdätään tällä kertaa syksyn ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteishakuun, jolloin monet nuoret suunnittelevat omia opiskelu- ja uravalintojaan. Kampanja käynnistyy perjantaina 1.9.2023 ja se jatkuu yhteishakuajan loppuun asti 14.9.2023.

Kaupan alalla pääsee kasvamaan ja kehittymään

Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä ja myös suurin nuorten työllistäjä – joka viides työssäkäyvä alle 25-vuotias nuori työskentelee kaupan alalla. Kauppa onkin erityisesti uraansa aloittaville nuorille suurin ja tärkein väylä työelämään.

Alalla työskentelee niin ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulun kuin yliopistonkin kasvattamia osaajia. Tärkeä viesti on, että alalla pääsee myös kasvamaan ja kehittymään.

Mahdollisuuksien kauppa -verkkosivulle on koottu lisätietoa kampanjasta ja sen teemoista. Lisäksi sivustolla voi tutustua tarkemmin kaupan alaan; sen eri toimialoihin, osaamistarpeisiin, tehtäviin sekä alalle johtaviin opintopolkuihin. 

Kampanjaa voi seurata somekanavilla tunnisteella #MahdollisuuksienKauppa. Somekanavista aktiivisimmin kampanjassa ovat mukana Instagram ja TikTok.

Kampanja toteutetaan yhteistyössä Mainostoimisto Smoyn kanssa.

Seuraa kampanjaa tunnisteella #MahdollisuuksienKauppa

Uutiset

Teknisen myynnin opinnot herättivät AMK-insinöörin kiinnostu...

Ida Korpisalo voisi harkita siirtymistä teknisen kaupan alalle tulevaisuudessa. Espoolainen Ida Korpisalo suoritti tänä keväänä teknisen myynnin opint...

Uutiset

Teknisen Kaupan Liiton tukema opintokokonaisuus kannustaa Me...

Teknisen myynnin opintokokonaisuus järjestettiin kuluneena keväänä neljättä kertaa Metropolia-ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Insinööriopiskelijoil...

Blogit

Oppilaitosyhteistyöllä houkutellaan uusia osaajia teknisen k...

Hallitusohjelmaneuvottelujen käydessä kuumimmillaan on hyvä nostaa esiin yhteiskuntaamme kaikilla osa-alueilla vaivaava osaajapula. Teknisen Kaupan Li...