Image

Liikkuvat työkoneet saivat oman työelämäprofessorin Tampereen yliopistoon

Liikkuvien työkoneiden ala hakee kasvua teknologisesta murroksesta, kestävämmistä ratkaisuista ja tiiviimmästä tutkimusyhteistyöstä. Tampereen yliopiston uusi työelämäprofessuuri tuo alan kehittämiseen lisää painoarvoa ja kokoaa yrityksiä, tutkimusta ja osaamista yhteisen kasvun tueksi.

Harri Nieminen on aloittanut Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa liikkuvien työkoneiden työelämäprofessorina. Uusi viisivuotinen professuuri vahvistaa tutkimuksen, koulutuksen ja teollisuuden yhteistyötä toimialalla, joka on Suomelle merkittävä vientiala ja vahvan kasvun mahdollisuus. Nieminen siirtyy tehtävään VTT:ltä, ja hänellä on pitkä kokemus automaation, teollisuuden verkostojen sekä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan parista.

Liikkuvien työkoneiden ala käy läpi voimakasta teknologista ja liiketoiminnallista muutosta. Käyttövoimien murros, vähäpäästöisyys, automaatio, datan hyödyntäminen, vastuullisuus ja kiristyvä sääntely muuttavat sekä koneita että niiden ympärille rakentuvia palveluita. Samalla yritykset tarvitsevat uudenlaista osaamista ja entistä tiiviimpää yhteistyötä tutkimuksen kanssa. Suomella on muutoksessa vahva lähtöasema kansainvälisesti tunnettujen konevalmistajien, teknologiakumppaneiden ja korkean osaamisen ansiosta.

Niemisen mukaan alan kasvumahdollisuudet ovatkin juuri nyt poikkeuksellisen suuret.

– Tulevaisuuden maailmaa rakennetaan joka päivä liikkuvilla työkoneilla. Toimiala on vientimme kannalta tärkeä ja Suomelle perinteisesti vahva. Meillä on myös suuri mahdollisuus voittaa markkinaosuuksia murroksessa, jossa asiakkaat ympäri maailmaa hakevat yhä kestävämpiä ratkaisuja unohtamatta uusia ympärille säteileviä liiketoimintamahdollisuuksia, joita tulevaisuuden työkoneet ympärilleen esimerkiksi keräämänsä datan myötä muodostavat, Nieminen sanoo.

Työelämäprofessuuri auttaa Niemisen mukaan hyödyntämään näitä mahdollisuuksia vahvistamalla siltaa tutkimuksen ja teollisuuden välillä. Alan kasvustrategian näkökulmasta kyse ei ole vain teknologiasta, vaan kyvystä rakentaa uutta arvoa koko ekosysteemissä.

– Kasvutavoitteiden saavuttaminen edellyttää meiltä kykyä uusiutua ja mahdollistaa uutta arvoa. Ratkomme systeemisiä haasteita, ja se vaatii myös systeemistä lähestymistä, Nieminen korostaa.

Hän painottaa, että tutkimuksen, yritysten ja koulutuksen yhteistyön on oltava entistä tiiviimpää. Uudet ratkaisut syntyvät polulla, joka alkaa tutkimuskysymyksistä ja etenee innovaatioiksi, kaupallisiksi menestystarinoiksi ja uudeksi osaamiseksi.

– On myös tärkeä muistaa, että teknologia yksin ei riitä. Tarvitaan tulevaisuuden tarpeisiin vastaavaa, teollisuusrelevanttia osaamista sekä tiivistä monenkeskistä ja monialaista yhteistyötä. Kasvu ei synny yhden toimijan työllä, vaan tulevaisuuden menestys rakennetaan yhdessä, Nieminen sanoo.

Teknisen Kaupan Liiton johtava asiantuntija Juha Ala-Hiiro pitää työelämäprofessuuria tärkeänä avauksena, koska alan muutos näkyy jo yritysten arjessa uusina osaamis- ja kehitystarpeina. Hänen mukaansa liikkuvien työkoneiden uudistuminen koskee yhtä aikaa valmistajia, maahantuojia, huoltoa, korjausta ja käyttäjiä.

– Uudet käyttövoimat ovat vauhdittaneet työkoneiden tuotekehitystä voimakkaasti. Samalla muuttuvat myös koneiden käyttö, huolto ja jälkimarkkina. Siksi alan kasvu edellyttää tiivistä yhteistyötä tutkimuksen, koulutuksen ja yritysten välillä, Ala-Hiiro sanoo.

Niemisen nimitys vahvistaa osaltaan suomalaisen liikkuvien työkoneiden alan edellytyksiä kasvaa, kansainvälistyä ja kehittää uusia ratkaisuja muuttuvaan markkinaan. Tutkimuksen, yritysten ja koulutuksen tiiviimpi yhteistyö on keskeistä, jotta alan kasvupotentiaali muuttuu uusiksi innovaatioiksi, liiketoiminnaksi ja osaamiseksi.

Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto