Lopettaako CBAM-hiilirajamekanismi teräksen tuonnin?
Kirjoittaja: Markku Uitto
Markku Uitto
Toimitusjohtaja, Teknisen Kaupan Liitto
Euroopan komission reilut pari vuotta sitten julkaisema Fit-for-55-säädöspaketti alkaa realisoitumaan yrityksille uusina velvoitteina. Yksi etenkin maahantuojille harmaita hiuksia aiheuttava lainsäädäntöpaketti koskee hiilirajamekanismia (Carbon Border Adjustment Mechanism, CBAM).
CBAM on EU:n uusi väline ehkäistä hiilivuotoa eli päästöjen ohjautumista EU:n ulkopuolelle. Mekanismia sovelletaan EU:n ulkopuolelta EU:hun tuotaviin niin sanottuihin CBAM-tavaroihin. Ensi vaiheessa näitä tavaroita ovat mm. teräs, tietyt alumiinit, kemikaalit ja lannoitteet sekä teräksestä valmistetut ruuvit, mutterit ja prikat.
CBAMin siirtymävaihe alkoi 1.10.2023, jolloin mainittujen tuotteiden maahantuojat joutuvat raportoimaan EU:n ulkopuolelta tuotavista tavaroista määrän, tavaran suorat ja epäsuorat päästöt, mahdollisen alkuperämaassa maksetun hiilen hinnan ja siitä saadut kompensaatiot. Ensimmäinen iso haaste tuojalle on näiden vaadittujen tietojen kerääminen esim. terästehtaalta Kiinasta tai Turkista.
Vuoden 2026 alussa CBAM-tavaroiden tuonti muuttuu luvanvaraiseksi ja tuojien on hankittava tuotteiden päästöjen verran maksullisia CBAM-todistuksia.
Onko pienemmillä jakelijoilla ja teräspalvelukeskuksilla pian varaa teräksen tuontiin?
Euroopassa käydään parhaillaan vilkasta keskustelua CBAMin vaikutuksesta teräskauppaan. Moni teräskaupan asiantuntija näkee, että hiilirajamekanismin monimutkaisuus yhdessä päästöoikeuksien korkeiden ja arvaamattomien hintojen kanssa saattaa rajoittaa merkittävästi ulkomaisen teräksen ostajien määrää.
Pienemmillä jakelijoilla ja teräspalvelukeskuksilla ei yksinkertaisesti olisi varaa teräksen tuontiin. Tällöin heidän olisi siirryttävä kokonaan EU:ssa valmistettuun teräkseen tai ostettava tuontiterästä suurilta yrityksiltä, jotka pystyvät suojautumaan riskeiltä. Hiilirajamekanismi saattaa johtaa "tuontioligopoliin", jossa vain muutama suuri markkinaosapuoli pystyisi mahdollisesti toimittamaan kaikki tarvittavat asiakirjat ja ostamaan CBAM-sertifikaatteja päästöjen kattamiseksi.
Päästöoikeuksien hinta määrittyy markkinoilla. Hinta heilahtelee voimakkaasti ollen tällä hetkellä noin 80 € per CO2 tonni. Se käväisi 100 eurossa alkuvuonna ja sen on ennakoitu nousevan jopa 150 euroon vuosikymmenen loppupuolella. Euroopassa toimivat terästehtaat maksavat päästöoikeuksista sen mukaan, miten paljon niiden tuotanto saastuttaa. Ne saavat kuitenkin merkittävässä määrin myös ilmaisia päästöoikeuksia. Ilmaisten päästöoikeuksien määrää tullaan askel kerrallaan pienentämään CBAMin käyttöönoton edetessä.
Esimerkiksi tonni kiinalaista masuunissa tuotettua terästä aiheuttaa noin 2 tonnia CO2-päästöjä. Jos toimittaja ei kuitenkaan pysty toimittamaan raporttia tai asiakirjoja, jotka tukevat näitä tietoja, komissio käyttää oletusarvoja, jotka on asetettu 3 CO2-tonniksi yhtä terästonnia kohti. Tämä tarkoittaa, että kahden hiilisertifikaatin ostamisen sijaan ostajan olisi ostettava kolme sertifikaattia päästöjen kattamiseksi. ”Hiilitulli” olisi tällöin jopa 450 euroa tonnille, kun tukkuri ostaa kiinalaista kuumavalssattua terästä tällä hetkellä noin 600 eurolla tonni. Eli hinta voisi nousta jopa 75 prosentilla.
Mitä CBAM tarkoittaa teräksen hinnalle ja saatavuudelle?
Kaikki keskeiset terästehtaat etenkin Euroopassa kehittävät tuotantoaan vähähiiliseen tai päästöttömään suuntaan. Mikäli jälkimmäisessä onnistutaan, ei päästöoikeuksien tarvetta enää kyseiselle tuotantolaitokselle ole. Kuitenkin sähköllä ja vedyllä tuotetun ”vihreän teräksen” tuotantokustannukset ovat selvästi perinteistä masuunituotantoa korkeammat. Eli teräksen hinta nousee joka tapauksessa CBAM-maailmassa.
Terästeollisuus Euroopassa on toisaalta huolissaan siitä, että vaikka EU:hun teollista tuotantoa kuten autoja ja kodinkoneita varten tuotuun teräkseen sovelletaan hiilitullimekanismia koskevia säännöksiä, samoja tuotteita – kuten autoja ja kodinkoneita – voidaan tuoda suoraan ilman, että ne kuuluvat hiilitullimekanismin soveltamisalaan. Teräsmarkkinoiden toimijat ovat siksi huolissaan korkean lisäarvon tuotannon vuotamisesta ylisäänneltyjen Euroopan markkinoiden ulkopuolelle.
Saastuttaja maksaa. Jatkossa yhä enemmän.
Tämä kirjoitus on osa TEKtalk-blogisarjaa, joka pureskelee teknisen kaupan ajankohtaisia tapahtumia ja ilmiöitä. Joka kuukausi tarjoamme syvällisiä pohdintoja ajankohtaisista aiheista, avaamme markkinanäkymiä ja tarkastelemme, miten maailmanlaajuiset ilmiöt ja trendit vaikuttavat tekniseen kauppaan Suomessa. Seuraamalla LinkedInissä hashtagia #TEKtalk bongaat kirjoituksemme tuoreeltaan.