Teknisen Kaupan loppuvuosi oli odotetun vaisu – myynnin ennakkotieto 4Q 2023
Teknisen Kaupan jäsenyritysten myynti kutistui yhdeksän prosenttia vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä. Koko vuoden aikana myynti jäi kuusi prosenttia edellistä vuotta pienemmäksi.
Kaikkien toimialojen myynti supistui neljännen neljänneksen aikana:
- Raaka-aineiden myynti heikkeni edelleen 22 prosentin vauhdilla.
- Rakentamisen tuotteissa ja palveluissa myynti jäi 13 prosentin päähän vuodentakaisesta tilanteesta.
- Teollisuuden tuotteissa ja palveluissa lasku oli maltillisempaa neljän prosentin tasoa.
- Kuluttajatuotteissa lasku jäi niin ikään kolmen prosentin tuntumaan.
”Teknisen kaupan myynti laski odotusten mukaan vuoden viimeisellä neljänneksellä. Rakentamiseen toimittavien jäsenyrityksen luvut ovat heikenneet viime vuoden edetessä, kun asuntorakentamisen aloitukset ovat pysähtyneet. Toimitila- ja korjausrakentaminen ovat niin ikään miinuksella, toki pienemmällä pudotuksella kuin asuntoaloitukset. Rakentamisen voimakas suhdannekuoppa näkyy osittain myös raaka-ainekaupan luvuissa. Teollisuuden, etenkin kone- ja metallituoteteollisuuden tilanne on pysynyt kohtuullisena, mutta uusien tilausten heikentyminen alkoi näkymään jo investointitavaroiden kysynnässä", summaa Teknisen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Markku Uitto.
Vaikka vuoden 2023 jäsenyritysten myynti supistuikin edellisvuodesta, oli se kuitenkin kaikkien aikojen toiseksi paras vuosimyynti, toki ilman inflaatiovaikutusta.
Näkymä edelleen heikko
Kuluvan vuoden osalta jäsenyritysten odotukset ovat poikkeuksellisen heikot.
"Etenkin alkuvuosi tullee olemaan tekniselle kaupalle kehno. Toiveet paremmasta kohdistuvat vuoden jälkimmäiselle puoliskolle. Korkojen oletettu aleneminen viimeistään alkukesästä saattaa hieman piristää kysyntää, mutta suhdanne tuskin kääntyy nopeaan nousuun. Valitettavasti heikko suhdanne näkyy myös lisääntyvinä muutosneuvotteluina, lomautuksina ja henkilöstön vähenemisenä. Kiristynyt työmarkkinatilanne ja laajat lakot eivät edesauta yritysten selviytymistä vaikeista ajoista, pikemmin päinvastoin”, Uitto toteaa.
Palvellaksemme paremmin ja nopeammin sekä jäseniämme että sidosryhmiämme julkaisemme ennakkotietoja jäsenyritystemme myynnin kehityksestä ennen virallista markkinakatsausta. Ennakkokatsaus perustuu jäsenyritysten antamiin tietoihin ja sen kattavuus on noin kaksi kolmasosaa koko Teknisen Kaupan Liiton jäsenistöstä. Tarkennetut ja yksityiskohtaisemmat tiedot myynnistä sekä toimialakohtaiset analyysit julkaisemme varsinaisessa markkinakatsauksessamme helmikuussa.