Image

Cablex ei pelkää sijoittaa toimitusvarmuuteen: ”Kun tuote löytyy hyllystä, asiakas palaa takaisin”

Kasvun moottorit -artikkelisarjassa nostamme esiin Teknisen Kaupan jäsenyrityksiä, joiden kasvu on ylittänyt selvästi toimialan yleisen kehityksen. Tällä kertaa vuorossa on sähkö-, elektroniikka- ja automaatiotuotteita laite- ja konerakentajille toimittava Cablex Oy. Yrityksen kilpailuetu rakentuu toimitusvarmuudesta, teknisestä osaamisesta ja pitkäjänteisestä tavasta hoitaa arjen perusasiat kunnolla.

Suomen taloudessa näkyy pitkän vaisun jakson jälkeen merkkejä käänteestä parempaan. Erityisesti teollisuuden tilaukset, tuotanto ja vienti ovat vahvistuneet. Turkulainen Cablex lähtee talouden piristymiseen vahvoista asemista kasvatettuaan markkinaosuuttaan jo heikomman suhdanteen aikana.

Yrityksen nykyinen kasvuvaihe sai alkunsa vuonna 2021, kun Cablex siirtyi osaksi saksalaista HELU-konsernia ja Zaki Chaabouni aloitti toimitusjohtajana. Omistajanvaihdos toi käyttöön laajemman tuotevalikoiman, kansainvälisen valmistajaverkoston ja lisää resursseja, mutta yrityksen toimintafilosofia säilyi ennallaan.

Chaabounin mukaan perustajien hengenperintöä, asiakaslähtöistä toimintamallia, ei lähdetty muuttamaan, vaan vahvistamaan ja skaalaamaan konsernin tarjoamien mahdollisuuksien avulla.

Toimitusjohtaja Zaki Chaabouni (keskellä)

Toimitusjohtaja Zaki Chaabouni (keskellä)

Varastohylly on strateginen kilpailuetu

Moni yritys pyrkii minimoimaan varastonsa. Cablex on valinnut toisen tien.

Yritys on kasvattanut Turun varastonsa kapasiteettia määrätietoisesti, vaikka suuremmat varastot sitovat enemmän pääomaa. Chaabounin mukaan ratkaisu maksaa itsensä takaisin päivittäin.

"Jos tuotetta ei ole varastossa, työmäärä kasvaa helposti kymmenkertaiseksi."

Yksi puuttuva komponentti käynnistää ketjun, jossa selvitetään vaihtoehtoisia tuotteita, toimitusaikoja, valmistajien saatavuutta ja asiakkaan hyväksyntää. Samalla asiakkaan oma tuotanto voi joutua odottamaan.

"Toimitusvarmuus tarkoittaa asiakkaalle sitä, että hänen oma tuotantonsa jatkuu ilman katkoksia."

Cablexin asiakkaat valmistavat tuotteita sairaalateknologiasta kaivoskoneisiin. Arviolta 80 prosenttia niiden valmistamista tuotteista päätyy vientiin, joten toimitusketjun luotettavuus näkyy suoraan asiakkaiden kilpailukyvyssä.

Oma varasto yhdistettynä HELU-konsernin kansainväliseen valmistus- ja logistiikkaverkostoon antaa yritykselle mahdollisuuden turvata asiakkaidensa sarjatuotanto myös silloin, kun pitkissä toimitusketjuissa esiintyy häiriöitä.

Cablex on kasvanut Chaabounin kaudella 15 työntekijästä 25 työntekijään. Samalla yritys on lisännyt sekä myyntivoimaansa että asiakaspalvelun resursseja. Yritys tekee tietoisesti yhteistyötä rajallisen valmistajajoukon kanssa, jotta tuotteiden tekninen tuntemus ja yhteistyö valmistajan kanssa pysyvät syvänä ja asiakkaat saavat nopeasti asiantuntevaa tukea.

"Pyrimme aina ymmärtämään asiakkaan käyttökohteen ennen kuin myymme ensimmäistäkään tuotetta."

Jokaisella asiakkaalla on oma vastuuhenkilö, joka tuntee sekä tuotteet että niiden käyttötarkoitukset. Tarvittaessa ratkaisuja haetaan yhdessä valmistajien asiantuntijoiden kanssa.

Kasvu syntyy pitkäjänteisyydestä

Teollisuuden kysynnän vahvistuminen näkyy myös Cablexin toimintaympäristössä. Sähköistyminen lisää tarvetta yrityksen toimittamille tuotteille, ja investointien piristyminen luo uusia kasvumahdollisuuksia.

Chaabouni suhtautuu markkinakäänteeseen luottavaisesti. Hänen mukaansa yrityksen huomio pysyy kuitenkin omassa toiminnassa.

"Emme pysty vaikuttamaan yleiseen talouskehitykseen, mutta voimme tehdä parhaamme voittaaksemme isomman siivun markkinasta."

Cablexin tavoitteena on kaksinkertaistaa liikevaihtonsa tulevina vuosina. Kasvu rakentuu samalla reseptillä, joka on kantanut tähänkin asti: toimintaa kehitetään järjestelmällisesti, henkilöstöä vahvistetaan ja asiakaslupauksista pidetään kiinni.

"Usein kiire johtuu siitä, että korjataan aiemmin tehtyjä virheitä. Kun asiat tehdään rauhassa oikein ensimmäisellä kerralla, niitä ei tarvitse tehdä uudelleen."

Huolellinen suunnittelu näkyy varastonhallinnassa, asiakastyössä ja toimitusketjun ohjauksessa. Kun virheiden määrä on minimissä, henkilöstö voi keskittyä ongelmien ratkaisemisen sijaan asiakkaiden palvelemiseen.

Faktat

Cablex Oy, toimittaa sähkö-, elektroniikka- ja automaatiotuotteita laite- ja konerakentajille sekä niiden alihankkijoille Suomessa ja Virossa

Perustettu: 2008
Toimitusjohtaja: Zaki Chaabouni
Henkilöstö: 25
Liikevaihto: 27,3 milj. euroa (2025), kasvua 21 %
Tulos: 2,8 milj. euroa (2025), kasvua 25 %
Omistus: Osa saksalaista HELU-konsernia vuodesta 2021

Pääkuva: Riina Puonti

Kasvun moottorit

Konwell vaihtoi suuntaa ennen energiamurrosta, nyt päätös nä...

Kasvun moottorit -artikkelisarjassa nostamme esiin Teknisen Kaupan jäsenyrityksiä, joiden kasvu on ylittänyt selvästi toimialan yleisen kehityksen. Tä...

Kasvun moottorit

Ikääntyvä autokanta kiihdyttää korjaamoalan ja Varaosamaailm...

Uudessa Kasvun moottorit -artikkelisarjassa nostamme esiin Teknisen Kaupan jäsenyrityksiä, joiden kasvuluvut ovat poikkeuksellisia alan kehitykseen ve...