
Volvo Construction Equipment Finland Oy: Kohti päästötöntä ja sähköistä työmaata
Rakennustyömaiden maine suurten hiilidioksidipäästöjen aiheuttajana saattaa tällä vauhdilla olla uhattuna tulevaisuudessa. Selvitysten mukaan viime vuosina kehitys kohti vähäpäästöisempää toimintaa on edennyt arvioitua nopeammin. Rakennusmateriaalien osuus päästöistä on edelleen suurin, mutta sähköistyvät työkoneet, uudet energiatehokkaat ratkaisut ja kiertotalouden vahvistuminen ovat omalta osaltaan vieneet rakentamista vastuullisempaan suuntaan.
Samalla mielikuvan mustia savupilviä tupruttelevista työkoneista voi pian haudata. Tämä selviää Teknisen Kaupan Liiton jäsenyrityksen Volvo Construction Equipment Finland Oy:n haastattelussa. Yhtiön mittavista vastuullisuusteoista tähän juttuun mahtui mukaan vain murto-osa, mutta valokeilaan pääsi se hajuton ja itsestään vähiten ääntä pitävä tekijä: sähkökäyttöinen työkone.
Sähköistyminen tekee tuloaan – missä mennään nyt?
Volvo CE on jo usean vuoden ajan tarjonnut sähköisiä compact-luokan maanrakennuskoneita, ja nyt myös suurempia malleja sähköistetään. Myyntijohtaja Niina Reijun havaintojen perusteella kiinnostus ja kysyntä sähkökoneisiin on selkeästi kasvanut erityisesti vuokrausliiketoiminnan osa-alueella.
"Sähköiset rakennuskoneet ovat erityisen houkuttelevia kaupunkiympäristöissä, joissa hiljaisempi ja päästötön työskentely tuo sekä ympäristö- että työturvallisuushyötyjä", Reiju kertoo.
Haasteena on edelleen latausinfrastruktuuri. Vaikka koneiden suorituskyky on jo polttomoottoriversioiden tasolla, latausratkaisujen saatavuus työmailla asettaa kysymyksiä. Volvo CE tarjoaa asiakkailleen konsultointia sopivien latausratkaisujen löytämiseksi. "Useimmiten jo lounastauon latauksella pääsee työpäivän loppuun asti, mutta asiakkaiden kanssa käymme läpi, mitkä koneet sopivat mihinkin työhön ja miten lataus kannattaa järjestää", Reiju selittää.
Norjassa rakennuskoneiden sähköistyminen on pisimmällä, sillä Reijun mukaan maan valtiollinen tuki on vauhdittanut kehitystä. "Tämä osoittaa, että poliittisilla päätöksillä voi olla iso vaikutus alan muutokseen", hän huomauttaa.
Kiertotalous ja materiaalitehokkuus keskiössä
Rakennuskoneiden alalla vastuullisuus ei rajoitu vain päästöihin, sillä materiaalien käyttö on keskeinen kysymys. Volvo CE panostaa kiertotalouteen muun muassa uudelleen kunnostettujen varaosien kautta, mikä pidentää koneiden käyttöikää ja vähentää ympäristövaikutuksia.
Lisäksi sähkökoneiden akkujen elinkaarta on onnistuttu pidentämään. "Volvo Energy hyödyntää käytettyjä akkuja energiavarastoina, jolloin ne saavat uuden elämän ja niiden ympäristövaikutukset pienenevät," Reiju kertoo.
Tulevaisuuden työmaa on älykäs ja vähäpäästöinen
Rakennuskoneiden ala on murroksessa, ja Volvo CE haluaa olla suunnannäyttäjä. Tulevaisuuden työmaat ovat paitsi sähköisiä ja vähäpäästöisiä, myös älykkäitä ja automaatioon perustuvia. Koneiden käyttödataa hyödynnetään entistä enemmän energiatehokkuuden ja työprosessien optimoinnissa.
"Meidän tehtävämme ei ole vain toimittaa koneita, vaan myös auttaa asiakkaitamme tekemään vastuullisempia valintoja," Reiju summaa. "Rakennusala on yksi suurimmista saastuttajista, mutta samalla se on yksi suurimmista mahdollisuuksista tehdä kestäviä muutoksia."
Jokainen teko merkitsee
Volvo CE:n toiminta perustuu kestävän kehityksen kolmeen peruspilariin: taloudelliseen vastuuseen, ympäristövastuuseen ja sosiaaliseen vastuuseen. EHSSQ Manager Minja Huopalainen näkee vastuullisuuden olevan ennen kaikkea käytännön tekoja, jotka vaikuttavat niin ympäristöön kuin työyhteisöön.
Ympäristövastuu: Kiertotalous ja energiaratkaisut keskiössä
Volvo CE on jo ottanut merkittäviä askelia kohti fossiilivapaata toimintaa. Suomessa useat toimipisteet hyödyntävät CO₂-vapaata kaukolämpöä ja uusiutuvaa sähköä, ja yritys on sitoutunut hiilineutraaliin tuotantoon vuoteen 2050 mennessä.
"Konkreettiset teot, kuten siirtyminen uusiutuvaan energiaan ja kierrätyksen tehostaminen, pienentävät hiilijalanjälkeämme", Huopalainen kertoo. Tällä hetkellä Volvo CE:n kierrätysaste on 59 %, mutta tavoitteena on parantaa sitä entisestään.
Sosiaalinen vastuu: Hyvinvointi ja työympäristö etusijalla
Volvo CE haluaa luoda turvallisen, avoimen ja monimuotoisen työpaikan, jossa kaikkien hyvinvointi on keskiössä.
"Se, miten kohtelemme toisiamme työpaikalla, on osa vastuullisuutta. Avoin keskustelukulttuuri ja hyvä yhteistyö rakentavat kestävää työympäristöä", Huopalainen sanoo.
Volvo CE panostaa myös työterveyshuoltoon ja tukee työntekijöiden hyvinvointia ja työssä jaksamista. Lisäksi yrityksen autopolitiikka suosii vähäpäästöisiä vaihtoehtoja, ja tavoitteena on, että tämän vuoden kuluessa 10–15 % huoltoautoista käyttäisi uusiutuvaa polttoainetta.
Taloudellinen vastuu: Kestävää kasvua ja älykkäitä investointeja
Vastuullisuus näkyy myös liiketoiminnan päätöksissä. Volvo CE panostaa kestäviin investointeihin, kiinteistöjen energiatehokkuuteen ja vastuulliseen hankintaan.
"Taloudellinen vastuu merkitsee pitkän aikavälin päätöksiä, jotka tukevat kestävää kehitystä", Huopalainen summaa.