Korjaamolaitetoimittajat-jaosto

Image

Korjaamolaitetoimittajat (KLT) tuovat maahan mittaus-, huolto- ja korjauslaitteita sekä koneita autokorjaamoille, rengasliikkeille ja huoltamoille. Palveluiden osuus liiketoiminnasta on ollut selvässä kasvussa 2010-luvulta alkaen. Palveluiden kysyntä kohdistuu korjaamomiljööseen, riskinhallintaan, häiriöttömyyteen, turvallisuuteen ja ympäristöosaamiseen. Toiminnan uusiksi osa-alueiksi ovat viime vuosina muodostuneet koulutus ja autoalan voimakkaasti kasvanut tiedonhallinta. Toimialan markkinakehitys mukailee autokaupan muutoksia.

Korjaamolaitetoimittajien jaoston jäseniä ovat Suomen johtavat korjaamolaitetoimittajat. Jaosto toimii yhteistyössä eri viranomaisten kanssa, muun muassa korjaamoiden työsuojelu-, katsastus- ja korjaamolaitteiden kalibrointihankkeissa. Jaosto on aktiivisesti kehittänyt toimialan markkinointia muun muassa näyttelytoiminnan kautta.

Ala on kansainvälinen ja yritykset toimivat myös Venäjällä ja Baltian maissa, sekä osallistuvat viranomaisten EU-markkinavalvonnan pelisääntöjen kehittämiseen.

Jaoston puheenjohtaja on Vesa Manninen Tecalemit Oy:sta ja asiamies Juha Ala-Hiiro.